*Huokaus*  Laiskuus iski ja tämä blogi jäi totaalisesti unholaan, kunnes sain muistutusta että olisiko aika taas kirjoitella.

Vuosi on tähän mennessä ollut vauhdikas, linturetkiä on tehty paljon. Yhdistyksen retkiä tehtiin Ridasjärvelle ja Kantelejärvelle, Hankoon parikin, Porkkalaan, Kuivasaareen (hieno reissu, suosittelen!!), Pohjaan ja pöllöretki Kanteleen suuntaan.. Omia reissuja on tehty lähinnä Uudellemaalle. Upeita retkipaikkoja täällä ovat Viikin seutu, pellot ja Lammassaari, Otaniemi Espoossa ja Saltfjärden Kirkkonummella.

Jotkut linnut tulevat helposti läheltä kuten pussitiainen Espoossa, mene paikalle, kuuntele ja siinä se on. Jotkut on hieman haastavampia kuten keltajalkaviklo Lempäälässä joka piilotteli heinikossa melko kiaukana olevalla saarelmalla. Toista tuntia sai kaukoputkella tiirata kunnes lintu suvaitsi ilmestyä. Onneksi paikalla oli n.40 muutakin harrastajaa jotka olivat kykynevämpiä tunnistukseen kuin minä.

Eliksinä on tullut Allihaahka Hangosta, avosetti ja pussitiainen Otaniemestä, isokäpylintu Porkkalasta, kuningaskalastaja Espoon Laurinlahdelta, mäntysirkku Kirkkonummelta, peltosirkku Tuusulasta, valkosiipitiira Kokemäeltä ja keltajalkaviklo Lempäälästä.

Näkemättä harvinaisuuksista jäivät pitkäjalka Porissa ja siperiankurppa Tohmajärvellä. Maykat olivat liian pitkiä lähtemiseen, mutta kaiholla ja kateudella onnittelen niitä jotka kävivät nämä bongaamassa. Siperiankurppa on ensimmäinen havainto Suomessa ja vain toinen Läntisessä Euroopassa.

Tässä nyt taas juttua alkuun... koitan olla taas jatkossa ahkerampi.

Vuodareita 197, eliksiä 252