Tänään ja huomenna on  Birdlifen järjestämä pihabongaustapahtuma. Tunnin verran tarkkaillaan oman pihan tai jonkin muun paikan lintuja ja lasketaan määrät ja lajit. Oma piha kun on betonilähiön keskellä, ei siellä paljon lintuja pyöri. Päätin sitten laskea ruokintapaikalla. Ilma oli upea, muutama aste pakkasta ja pieni tuulenvire, aurinkokin pilkisteli. Ajoitin tuntini iltapäivään jolloin linnut tulevat tankkaamaan yötä varten. Tali- ja sinitiaisia oli aika normaalimäärä n.5 kumpiakin, töyhtötiainen ja kuusitiainen kävivät pähkinöillä. Mukavana bonuksena oli 10 punatulkun parvi jotka kävivät hakemassa auringonkikansiemeniä, joukossa myös 2 viherpeippoa. Parvi innostui trööttäilemään oikein kunnolla.

Vaatetta en taaskaan osannut tarpeeksi laittaa ja istahdinkin jo autoon miettimään josko jättäisin homman puolitiehen kun kuului tuttu käpytikan huuto, naarastikka kävi talipötköllä nakuttelemassa ja siirtyi läheisen kuusen latvaan huutamaan. Kohta tuli yllätyksekseni vastaus ja ensimmäisen kerran tänä talvena näin koiraskäppärinkin paikalla. Peräkkäin lensivät sitten metsän siimekseen, jokohan perheen perustaminen on mielessä...  Vielä ennen tunnin loppumista saapui mäntyä kiertämään puukiipijäkin ja fasaani huuteli kauempaa.

Pihabongaus on mukava tapa osallistua lintujen tarkkailuun, vaatii vain tunnin aikaa.

Hieman laiskasti on tullut kirjattua linturetkiä tänä vuonna. Eilen tuli käveltyä hietsun hautausmaalla nakkelia etsimässä. Huti tuli, mutta harmaalokki löytyi. Samoin hudiksi osoittautui Seurasaaren tikkametsät, mutta uusina tälle vuodelle löytyi kalalokki, kanadanhanhi, kyhmyjoutsen, vihervarpunen, telkkä. Myös palokärki, kuusitiainen, sinisorsa, töyhtökiuru, varpunen, pikkuvarpunen, varpushaukka ja töyhtötiainen on näkynyt tänä vuonna.

Vuodareita 33